Tarviikohan kaikkea? Tai sitäkään?

Kävin kaupungilla ja kaupan sisustusosastolla. Siellä oli lasten petivaatteita. Ärsyttää se muumien paljous. Niitä on joka paikassa. Myös muissa lasten tavaroissa. Ja joo, meillä käytetään muumivaippoja. Huoh. Ennen lapsen saantia olin ihan tyytyväinen siihen, että muumeja on astiakaapissa. Nyt niitä alkaa pesiytyä kaikkiin huoneisiin ja kaappeihin. Ei enää yhtään muumia, pliis.

Muumien takia mietiskelin päivällä, miksi ihminen luulee tarvitsevansa kaiken näköistä. Yhtenä päivänä tokaisin ystävälle, että niin usein luen turhakkeista blogeissa ja luulen heti tarvitsevani niitä itsekin. Eilen olin hilkulla klikata verkkokaupasta lapselle uudet petivaatteet hetken mielijohteesta. Ehkä sen teenkin, mutta pitää sentään vähän pohtia isoa ostosta. Olin niin vakuuttunut siitä, että ne ovat ainoat oikeat lukemani perusteella. Olen vähän ekohippi ja kaikki lapsen hyvinvointiin liittyvä sillä saralla vetoaa omatuntooni. On toimittava heti, etten ole huono äiti ja lapseni menehtyy, kun en osaa siitä tarpeeksi hyvin huolehtia.

Ja vielä unista edelliseen lauseeseen liittyen. Ystävän tuttava näki raskaana jatkuvasti unia siitä, ettei osaa huolehtia lapsesta. Sellaiset ovat kai yleisiä. Minä toivoin näkeväni raskaana ollessani unia lapsesta ja synnytyksestä, että saisin esimakua tulevasta. Ei mitään. Yksi ainoa uni, jossa vauva itse kertoi etten osaa hoitaa häntä. Se sattui. Mutta taisi olla vain varsin ilkeä yksilö se unen lapsi.

Siivousvinkki

Liivinsuojat. Käytetyillä liivinsuojilla kätevästi siivoilee vaikka lauvaarin reunoja tai suihkukaapin saumoja, joihin pesiytyy aina möhnää, taikka pyyhkäisee pölypallot vessan nurkasta. Ne ovat loistavia kertakäyttöluutuja ällötyssiivoukseen ja muuhunkin. Imukyky hyvä ja kestää hankausta.

Tätä nykyä siivous täytyy hoitaa ohi mennen joka välissä. Ja tuntee olonsa niin kovin ekologiseksi, kun käyttää liivinsuojatkin kaksi kertaa. Eikä yhtään sanaa siitä, että voisi käyttää enemmän kestosuojia. Niillä ei voi edes siivoilla.

Mietittiin täällä, että pitääkö ostaa liivinsuojia siivousvälineiksi sittenkin, kun en enää imetä. Sepä olisi perin omituista ja hölmöä...

Hammaskeiju viivyttelee

Hammaskeiju antaa meidän odottaa. Kutisevia ikeniä on itketty jo viikkoja. Lähes kaikille vanhemmille on tuttua, että hampaita epäillään kiukkujen ja itkujen syyksi useita kertoja ennen niiden puhkeamista. Mekin olemme kertoilleet tutuille jo pitkään, että nyt varmaan on ne hampaat, jotka valvottavat ja laittavat pureskelemaan vanhempien neniä, nännejä ja kaikkea eteen sattuvaa.

Toiseksi asiaksi tänään nousee huoli omasta tulevaisuudesta. Itsetunto ei ole ihan kohdillaan ja siksi töihin paluu jännittää. Kohta alkaa töiden etsintä eikä se tunnu helpolta. Kaksi tutkintoa aloilta, jotka työllistävät harvoja ja huonosti, ei auta asiaa. Uuvuttavaa edes ajatella. Mutta toisaalta minulla on ollut aikalisä miettiä ura-asioita, ja muutama asia on kirkastunut. Minulla on haaveita. Muuten olen kuin ellun kana, ihan ulalla.

Äitinä - speaking as a mother

Ajattelin että katsotaan, mihin suuntaan tämä kirjoittaminen lähtee. Että muotoutukoon näköisekseen. Vaikka kuinka taistelin sitä vastaan, kyllä tämä on oikeastaan äitiysblogi. En taida olla erikoinen sisustaja, ompelija tai leipuri, kun en ole niitä asioita koko kesänäkään tehnyt. Muut asiat ovat erittäin marginaalissa. Niinpä keskityn nyt sitten siihen enemmän.

Kuvittelin, että äidiksi tuleminen tuntuu enemmän äitiydeltä. Että kokee itsensä äidiksi ja omaksuu jonkin äidin roolin oitis. No, ei se ihan niin mene. Minulla on kotona pieni tyttö, josta pidän huolta ja joka tarvitsee minua. Olen tytön vanhempi. Mutta en ole muuttunut ihmisenä miksikään. Painin samojen itsetunto-ongelmien kanssa ja katsomme nautiskellen iltaisin Master Chef Australiaa mieheni kanssa. Ehkä saan jonkin uuden asenteen ja roolin, kun tyttö osaa puhua. Sitä odotellessa.

Haluan kuitenkin jakaa sen ensimmäisen hetken, kun tajusin että sydämeeni on painautunut paikka uudelle ihmiselle. Synnytyslaitoksella tyttö kävi yön verensokerin tarkkailussa. Aamulla kiiruhdin katsomaan häntä. Istuin tunnin pidellen tyttöä sylissä hiljaisessa huoneessa ihan hiljaa silitellen ja tutustuen. Siinä hetkessä oli niin hyvä vain olla.

Jospa nyt intoudun kirjoittamaan useammin, kun olen jäsentänyt arkeni sisältöä otsikkotasolla. Pääteema hakkaa vieressäni lattiaa legolla. Yhdyn leikkiin.