Talvijuhlan viettohon

Taas on joulu! Ja tällä kertaa nietokset. Viime vuonna juhla meni vähän ohi enkä jaksanut laittaa mitään. Tänä vuonna lähdettiin juhlimaan sukulaisiin, jotenka en taaskaan laittanut joulua. Viime vuonna yritin. Oli jouluverhot ja koristeet kannettu sisään, ei esille. Nyt ei edes tuotu varastosta sitä joululaatikkoa. Ilmeisesti en ole jouluihmisiä. En, vaikka olen aina luullut. Lahjojen hankintakin sijoittunee alkuviikolle. Mutta kunhan on aatto niin katson lumiukkoa telkkarista ja syön suklaata. Siinä se juhla on! Lapsi saa luvan nauttia samoista perinteistä.

Tulevaisuus pelottaa

Minkähänlainen elämä lapsillemme on tulossa? Saavatko he elää hyvän elämän? Tapahtuuko joku katastrofi? Tuleeko se maailmanloppu? Vai ihan jotain muuta?

Tulevaisuus pelottaa minua. Tulevaisuus koskettaa niin konkreettisesti, kun saa lapsen. Hänelle haluaa parempaa kuin itsellä on. Silti kaikki viittaa siihen, että meillä ei ole mitään parempaa tarjottavana lapsillemme. Miksi sitten minullakin on lapsi, vaikka ajattelen näin? Ehkä se on sitä parempaan pyrkimistä omassa elämässä. Ehkä se on vain itsekästä oman tulevaisuuden turvaamista. Ehkä se on kaipuuta onnellisuuteen ja rakkautta. Tai ehkä se on vain biologiaa. Yhtä kaikki tulevaisuus on niin pelottava, koska sitä ei näe eikä siihen voi valmistautua. Emmekä ymmärrä, kuinka tärkeää olisi miettiä tekemisiämme jotta tulevaisuudessakin ihmisillä olisi hyvä elämä.

Lähitulevaisuus sen sijaan vain askarruttaa. Hain työpaikkaa. Jos hyvin käy, saan paikan ja pääsen tekemään mukavia asioita. Jos hyvin käy, niin en saakaan paikkaa ja voin jäädä kotiin tutkalemaan lapsen kasvamista. Voitan joka tapauksessa. Ja silti molemmat vaihtoehdot jännittävät liikaa. Kotona on niin mukavata, mutta ajattelutyökin kelpaisi toisaalta. Välillä tuntee itsensä niin tylsyneeksi kynäksi. Oikeastihan ajattelen, että kohta en saa enää nähdä ollenkaan lastani tai vaihtoehtona on ikuisuus työttömänä ja toimettomana. 


Noin. Hiljaisuus rikottu pitkästä aikaa.

Tarviikohan kaikkea? Tai sitäkään?

Kävin kaupungilla ja kaupan sisustusosastolla. Siellä oli lasten petivaatteita. Ärsyttää se muumien paljous. Niitä on joka paikassa. Myös muissa lasten tavaroissa. Ja joo, meillä käytetään muumivaippoja. Huoh. Ennen lapsen saantia olin ihan tyytyväinen siihen, että muumeja on astiakaapissa. Nyt niitä alkaa pesiytyä kaikkiin huoneisiin ja kaappeihin. Ei enää yhtään muumia, pliis.

Muumien takia mietiskelin päivällä, miksi ihminen luulee tarvitsevansa kaiken näköistä. Yhtenä päivänä tokaisin ystävälle, että niin usein luen turhakkeista blogeissa ja luulen heti tarvitsevani niitä itsekin. Eilen olin hilkulla klikata verkkokaupasta lapselle uudet petivaatteet hetken mielijohteesta. Ehkä sen teenkin, mutta pitää sentään vähän pohtia isoa ostosta. Olin niin vakuuttunut siitä, että ne ovat ainoat oikeat lukemani perusteella. Olen vähän ekohippi ja kaikki lapsen hyvinvointiin liittyvä sillä saralla vetoaa omatuntooni. On toimittava heti, etten ole huono äiti ja lapseni menehtyy, kun en osaa siitä tarpeeksi hyvin huolehtia.

Ja vielä unista edelliseen lauseeseen liittyen. Ystävän tuttava näki raskaana jatkuvasti unia siitä, ettei osaa huolehtia lapsesta. Sellaiset ovat kai yleisiä. Minä toivoin näkeväni raskaana ollessani unia lapsesta ja synnytyksestä, että saisin esimakua tulevasta. Ei mitään. Yksi ainoa uni, jossa vauva itse kertoi etten osaa hoitaa häntä. Se sattui. Mutta taisi olla vain varsin ilkeä yksilö se unen lapsi.

Siivousvinkki

Liivinsuojat. Käytetyillä liivinsuojilla kätevästi siivoilee vaikka lauvaarin reunoja tai suihkukaapin saumoja, joihin pesiytyy aina möhnää, taikka pyyhkäisee pölypallot vessan nurkasta. Ne ovat loistavia kertakäyttöluutuja ällötyssiivoukseen ja muuhunkin. Imukyky hyvä ja kestää hankausta.

Tätä nykyä siivous täytyy hoitaa ohi mennen joka välissä. Ja tuntee olonsa niin kovin ekologiseksi, kun käyttää liivinsuojatkin kaksi kertaa. Eikä yhtään sanaa siitä, että voisi käyttää enemmän kestosuojia. Niillä ei voi edes siivoilla.

Mietittiin täällä, että pitääkö ostaa liivinsuojia siivousvälineiksi sittenkin, kun en enää imetä. Sepä olisi perin omituista ja hölmöä...

Hammaskeiju viivyttelee

Hammaskeiju antaa meidän odottaa. Kutisevia ikeniä on itketty jo viikkoja. Lähes kaikille vanhemmille on tuttua, että hampaita epäillään kiukkujen ja itkujen syyksi useita kertoja ennen niiden puhkeamista. Mekin olemme kertoilleet tutuille jo pitkään, että nyt varmaan on ne hampaat, jotka valvottavat ja laittavat pureskelemaan vanhempien neniä, nännejä ja kaikkea eteen sattuvaa.

Toiseksi asiaksi tänään nousee huoli omasta tulevaisuudesta. Itsetunto ei ole ihan kohdillaan ja siksi töihin paluu jännittää. Kohta alkaa töiden etsintä eikä se tunnu helpolta. Kaksi tutkintoa aloilta, jotka työllistävät harvoja ja huonosti, ei auta asiaa. Uuvuttavaa edes ajatella. Mutta toisaalta minulla on ollut aikalisä miettiä ura-asioita, ja muutama asia on kirkastunut. Minulla on haaveita. Muuten olen kuin ellun kana, ihan ulalla.

Äitinä - speaking as a mother

Ajattelin että katsotaan, mihin suuntaan tämä kirjoittaminen lähtee. Että muotoutukoon näköisekseen. Vaikka kuinka taistelin sitä vastaan, kyllä tämä on oikeastaan äitiysblogi. En taida olla erikoinen sisustaja, ompelija tai leipuri, kun en ole niitä asioita koko kesänäkään tehnyt. Muut asiat ovat erittäin marginaalissa. Niinpä keskityn nyt sitten siihen enemmän.

Kuvittelin, että äidiksi tuleminen tuntuu enemmän äitiydeltä. Että kokee itsensä äidiksi ja omaksuu jonkin äidin roolin oitis. No, ei se ihan niin mene. Minulla on kotona pieni tyttö, josta pidän huolta ja joka tarvitsee minua. Olen tytön vanhempi. Mutta en ole muuttunut ihmisenä miksikään. Painin samojen itsetunto-ongelmien kanssa ja katsomme nautiskellen iltaisin Master Chef Australiaa mieheni kanssa. Ehkä saan jonkin uuden asenteen ja roolin, kun tyttö osaa puhua. Sitä odotellessa.

Haluan kuitenkin jakaa sen ensimmäisen hetken, kun tajusin että sydämeeni on painautunut paikka uudelle ihmiselle. Synnytyslaitoksella tyttö kävi yön verensokerin tarkkailussa. Aamulla kiiruhdin katsomaan häntä. Istuin tunnin pidellen tyttöä sylissä hiljaisessa huoneessa ihan hiljaa silitellen ja tutustuen. Siinä hetkessä oli niin hyvä vain olla.

Jospa nyt intoudun kirjoittamaan useammin, kun olen jäsentänyt arkeni sisältöä otsikkotasolla. Pääteema hakkaa vieressäni lattiaa legolla. Yhdyn leikkiin.

Arki ja syksy edessä

Tässä palaillaan vähitellen arkeen ja nettilinjoille. Lomalla ympärillä on ollut paljon ihmisiä. Nyt vihdoin on taas totuteltava yksinäiseen kotiarkeen - kaksin, ei yksin. Helteet ovat olleet lamaannuttavia mutta ainakin vauvalla on ollut loman ajan kaikenlaista seuraa. Nyt äiti saa päivisin riittää. Viime viikon kahden päivän harjoitus ei mennyt hyvin. Pikku-Piika oli kiukkuinen kuin ampiainen. Varmaankin väsytti ja turhautti liikkumisharjoituksetkin.

Syksykin kolkuttelee ovella. Tänään satoi. Viileämmät ilmat ovat ihania. Mutta tytär ei tietenkään haluaisi pitää vaatteita päällä. Pukeminen täytyy siis suorittaa aina pikaisesti ja mahdollisimman harvoin. Onpa sitten kiva, että tänäänkin meni kolme vaatekertaa. Harvoin enää näin onnettomasti käy, mutta kun mustikka ja kestovaippa.

Katsotaan, miten me jaksamme toistemme naamoja tuijotella.

Hameväkeä nähty ihmisten ilmoilla

Hömppäblogia olisi huomattavasti helpompi päivittää, jos muistaisi pitää kameran lähellä.

Tämän päivän ohjelmaan kuului ilmaistapahtumassa kuljailu. Syötiin myös välipalaa ulkona. Muuten oltiin vain. Rento sunnuntai - lazy like Sunday morning.

Ulkona syömässä

Koska en ikinä muista pitää sitä kameraa mukana missään, niin tässä nyt edes kuvia viimeaikaisista ostoksista, joita aioin näyttää jo aikaa sitten.

Tytölle mekkoja (Melli EcoDesign ja Esprit)

Olen saanut myös itselleni pari mekkoa. Käytänkö nykyään koskaan housuja? Enpä kyllä. Mukavuussyistä käytän lähinnä hameita, koska imetys on vaikeaa mekossa. Housut tuntuvat tippuvan aina jalasta enkä jaksa jatkuvasti nostella niitä takaisin pepun suojaksi. Tänäänkin asuvalintani oli pitkä hame ja merenneitopaita.

Reippailua

No, nyt ollaan oltu reippaina. Tyhjennettiin varasto, koska ampiaiset, ketaleet, asuttavat sitä joka kesä. Kaksi pientä pesää lähti veks. Samalla saatiin tavarat järjestykseen. Mutta eihän ne ampparit pois pysy.

Lisäksi koko perheen kesäjuhlavaatetus on kasassa. Oiskohan kesän tehtävälista sitten käyty läpi jo kesäkuussa. Loput lekottelua!

Niin ja könsikäs on muuten sana, josta ei tule mieleen hyvännäköinen mies. Ennemminkin semmoinen Vladimir Putin tai Matti-Esko Hytönen. Ihan vaan tiedoksi.

Pique-nique

Kutakuinkin tuollainen nimi oli jollain Ylen ranskan kielenopetusohjelmalla. (EDIT: nimenomaan oli sen ohjelman nimi.) Mutta me olimme piknikillä. Ilma oli kuin morsian konsanaan, vaikka lopuksi tuli vähän viileää.

Eipä mennyt ihan niin kuin saarella Vaasan edustalla. Pikkuinen oksensi ruokansa ulos, kun porkkana meni henkeen. Lisäksi oli jotenkin väsynyt ja saiko vielä jonkin allergisen reaktionkin, en tiedä. Kuulin ikävän parisuhdeuutisen. Koin surua ja pelkotiloja sekä nautin samaan aikaan herkuista ja seurasta. Kotiin tullessa istuin sohvalle ja nyt se haisee ruohikolle. Kaikki muukin haisee ruohikolle.

Mutta herkut olivat herkkuja ja seura parasta. Ja iloinen retkeilijä naureskeli illalla siihen malliin, ettei tarvitse olla huolissaan.

Tarjolla oli se piiras, hapankorppua juustoilla, tomaattia, vesimelonia, viinirypäleitä, maitokahvia ja keksiä. Yksinkertaista mutta niin ihanaa, kun koko oma perhe (ja ystäväseuraa) oli koolla ja sai olla pihalla.

Kevyitä lauantaikuulumisia

Taas viikonloppu. Eikä shoppailulta vältytty. Älkää päästäkö minua kaupungille! Taas ostettiin lapselle muutama tarvike, joita ehkä ei ihan välttämättä tarvitse. Pöytään tabletti ja syöttötuoliin pehmuste. Koska pesin pilalle ruokalapun niin uusi pitäisi hankkia myös sitä sorttia, mutta tältä matkalta ei sellaista haaviin tarttunut.

Yritimme myös tuhota muurahaispesää aspartaamimehulla. Ei kai se tee niille mitään. Ei tuloksia laisin. Keittiössä sen sijaan tein tulosta - herkulliselta tuoksuvan piiraan. Sisällä banaania, punaherukoita ja mansikoita. Huomenna jos ei sada, niin menemme piknikille ja pistelemme sen poskeemme.

Helle ja kuuma uuni sopivat yhteen. Makuuhuone ei yhtäkkiä tunnukaan kovin tukalalta.

Äitini tytär

Luulin että asia on toisin. Luulin etten ole äitini kaltainen. Luulin että päätän itse, miten käyttäydyn ja millaisia valintoja teen.

Mutta totuus paljastui. Shoppailen nykyään ihan joka kauppareissulla herätysostoksia toisensa perään. Aijai, ei saa!

Kevyissä sanoissa piileskelee syvällisempi asia, joka pyöriskelee mielessäni. Vaikka äitini ja minä olemme kovin erilaisia, minussa on yllättävän paljon äitiäni. Ja paljon valintoja olen luullut tekeväni toisin, mutta silti päätynyt tekemään kuten äitini tekisi. Kasvatusasioissa käy vielä samoin. Kasvatan varmasti tytärtäni liikaakin omien vanhempieni tavoin, vaikka nuorempana päätin tehdä kaiken eri tavoin.

Maitokahvi ja banaani-luumusose

Ystäviä kävi kylässä. Otsikon mukaiset oli meidän eväät. Täysi-ikäisille oli myös suklaakeksiä. Koska keitän niin harvoin kahvia, lisään yleensä sekaan jotain maustetta noin niin kuin hemmottelumielessä. Kaneli oli tämän päivän hifistys. Kiitos ja nam.

Kahvipöydässä

Joulu meni jo

Eilen illalla touhusin yötä myöten. Vaihdoin verhot keittiöstä ja olohuoneesta. Minulla oli aikomus vaihtaa verhot jo aikaa sitten, viimeistään toukokuussa. Ikkunoissa oli nimittäin jouluverhot. Myöhemmin nimesin ne talviverhoiksi, sitten takatalviverhoiksi. Mutta ennen kesäkuuta ne piti vaihtaa, jotta olisi vielä pidempi aika seuraavaan kuin edelliseen jouluun.

Talviset verhot

No mutta parempi myöhään... Jos menikin kesäkuun puolelle niin ei mainittavan paljon. Hyväksyttävä suoritus, *taputan itseäni olalle ja juon siivouskahveet*.

Graafisemmat verhot kesäksi

Tänään on sitten lähinnä haukoteltu. Mutta silti sain hienoa palautetta, kun Pikku-Piika heti aamulla huomasi että verhot on vaihdettu. Pää pyörii väkkäränä, kun astutaan keittiön tai olohuoneen puolelle. Äiti hymisee mielissään. Mies ei huomaisi, jos ei olisi auttanut ripustamisessa?

Kesäsiivous

Tänään on siivottu urakalla. Etupihan seinässä ja ikkunoissa oli jopa viime kevään linnunpaskassa - lisänä tämän kevään saldo. Mutta nytpä on puhdasta. Puhdasta on myös hellan takana ja muualla. Reipasta.

Homma jatkuu joku päivä. Nyt löhöilyä ja QI.

Hääjuhlia

Tänään olin kaason roolissa suunnittelemassa kesähäitä. Juhlasta tulee kaunis ja ihana, sanoisin myös persoonallinen mutta pelkäänpä ettei sellaisia hääjuhlia olekaan. Yrityksistä huolimatta perinteen kaava on aika selkeä, ja häitä on vietetty miljoonia. Mitenpä tässä voi enää omaperäinen olla?

Mutta harmaan sateisena, kylmänä toukokuun päivänä maaseudun rauhassa oli, no rauhallista. En muistanut kameraakaan esille ottaa. Olin niin kiinni hetkessä, kai. Tai huonomuistinen. Lapseni Pikku-Piika jutteli innoissaan liverteleville linnuille.

Vietimme erilaisen arkipäivän. Matkasimme pari tuntia hääpaikalle, tutkimme vanhan navetan tarpeistoa ja tutustuimme majoitusrakennukseen. Huoneet ovat sellaisia yksittäisin vanhoin huonekaluin sisustettuja, yläkerrassa nukutaan suuressa pirtissä. Talo on entinen asuinrakennus, joten porukalle tulee mukava viikonloppu kommuunihenkeen. Juhlatilanavetta on aarreaitta täynnä museoonkin kelpaavaa tavaraa. Löysimme rekvisiitaksi ja käyttötarpeiksi mainioita esineitä. Me like.

Mitähän sanoisin sitten siitä persoonallisuudesta.. Ainakin voin paljastaa että juhlijat eivät saa hääkarkkia, vaan porkkanoita. No ei, vaan paljastan häiden jälkeen. Se liittyy jotenkin pelaamiseen.

Illan päälle söimme kotiruokaa suuren pöydän ympärillä rupatellen ja juhlien pöytäkattausta suunnitellen. Nautin sellaisesta mutkattomasta yhdessäolosta ja iltapullakahveista. Kotimatkalle sattuikin sitten yksi migreeni ja yksi kiukkukohtaus. Perhe on nyt kuitenkin kotona ja pedissä. Tähän on hyvä nukahtaa. Heinäkuussa juhlitaan rakkaita ihmisiä, sataa tai ei.

Keltainen toukokuu

Toukokuu on jo lopuillaan. Ihana kuukausi! Olen nauttinut siemauksin keväästä ja kesäksikin tätä (toivottavasti ei vuoden lämpimintä) kuukautta voi kutsua.

Minulle toukokuu on tuonut ensimmäisen Äitienpäivän, uusia ystäviä, uusia oivalluksia, urahaaveita, sukulaisten vierailua ja lapsen riemua.

Aivan ihania asioita. Ja sitten toki itkuisia ja valvottuja öitä. Mutta niitä en muistele. Nimittäin aamuisin jaksan herätä aina iloisena. Se on minulle myös uutta, koska olen niitä maailman pahimmoisia aamutorkkuja.

Mutta huomenna lähdetään tsekkaamaan idyllinen kesäjuhlapaikka. Sää ei ehkä suosi reissaajia, mutta odotan superkivaa päivää.

Aurinkoa arkeen ja kesään!

Sunnuntai on jossittelua varten

Kävimme äänestämässä. Harmittelin etten ehtinyt katsoa niitä ehdokkaiden pikavaalitenttejä Meppigalleriassa. Olisin ehkä voinut tehdä harkitumman ehdokasvalinnan, tai ainakin saanut hyvät naurut. Nyt mentiin aika tunteella. Valinnan tein äänestyspaikan eteisaulassa, kun näin listat. Kyllä olen tehnyt kaksi vaalikonetta lämmittelynä, vaikka niistä valintaa saanut tehtyä. Ei ikinä nykyään ole aikaa tai jaksamista.

Käytän varmaan lasta tekosyynä silloinkin, kun olen oikeasti laiska (en myönnä kyllä käyttäneeni!). Mutta täytyy sanoa, että joskus ärsyttää. Se latteus: oma aika. En tiennyt, että kaipaan omaa aikaa. Olen sen verran seurankipeä. Mutta niin vain haluaisin olla yksin kotona ja lukea kirjaa, sulkeutua järjestämään kaappeja työhuoneeseen tai leipoa kakun ja syödä sen yksin. Haluaisin kulkea päämäärättömästi kaupungilla, ostaa lehden ja karkkia, pyöräillä puistoon tai rannalle selailemaan lehteä ja tuumailemaan maailman menoa.

Vaan sunnuntai oli hyvä näinkin, ja omaa aikaa minulla on sitten myöhemmin. Nyt olen pienen äiti ja saan seurata ihmeellistä tapahtumaketjua, kun pieni kasvaa. Jokainen päivä on taianomainen ja tärkeä. Elämäni onnellisinta aikaahan minä nyt elän, kotikolossa rakkaassa.

Päivitystä pihamaalta

Kukkaset on istutettu. Ei käynyt kovin hyvin. Kuivuus on vaivannut, koska en uskalla usein kastella seinänvieripenkkiä.

kauniit liljat laossa

 
Meillä on suunnitelmissa poistaa kukkapenkit kokonaan, mutta esim. pihan kaadoista tai eristeistä ei ole mitään tietoa. Pitää selvittää isännöitsijältä, josko olisi tietoa siellä. Jos poistamme kukkapenkit niin sitten voin laittaa vain ruukkukukkia. Tai istuttaa kukkaset mieheni kyhäämään upeaan puulaatikkoon. Laatikko on jätepuuta jätelavalta. Mullat ja suojakankaat on vielä laittamatta. Puuta vasten emme kasvatusalustaa laita. Ja laatikkoon mahtuu myös muutama parvekelaatikko, jos jatkossa se tuntuu paremmalta ratkaisulta.

puulaatikko uusille istutuksille

Sairastupa helteessä

Heti kun säät lämpenivät niin sain vuoden flunssan. Sekä ensimmäisen että ärhäkän. Enpä ole siis jaksanut miettiä blogia. Hyvinhän tämä bloggaaminen alkoi.

Olen silti puuhastellut kaikenlaista. Lauantaina oli Yläkaupungin yö -festivaali. Kävimme siellä koko perheellä ja testasimme Mandukaa (lapsenkantoreppu). Se on kyllä kätevä peli. Kävimme tällä viikolla myös jäätelö- ja shoppailureissun kaupungilla reppuillen. Nautinto, kun lapsi pysyy rauhallisena, vaikka on väsynyt.

Otsikko siis vähän johtaa harhaan. En ole maannut sisällä, vaikka olisi pitänyt. Kun on kaktus kurkussa niin jäätelöllehän silloin kannattaa lähteä. Onneksi maanantain jälkeen lihassärkyä ei ole ollut - paitsi iltaisin väsymyksestä.

Esittelen joku toinen päivä viikon ostoksia. Ne on ihania. Mutta sitä jäätelöä en kuvannut, joten kuulokuva tähän loppuun: se oli suklaaunelma isossa lasissa, maistui raikkaalle vaniljalle, täyteläiselle suklaalle ja rapea suklaakeksi kruunasi annoksen. Ehkä havaitsemme tästä että se oli kesän ensimmäinen jäätelöannos.

PS. Sain kutkuttavan työtarjouksen tietysti nyt, kun en voi ottaa sellaista vastaan. Harmittaa.

Viherpeukalo upotettu multaan

Nyt kävi näin.

Täällä on aloitettu pihakukkien taimikasvatus. Ja ihan ajoissa, vähän turhankin. Astioissa on miekkaliljoja, dahlioita ja jaloleinikkejä. Kuulostaa hyvältä tähän asti...

Mutta valitettavasti multasormeni ei ole kovin hääppöinen työkalu. Ilmeisesti jostain halpahallista peräisin. Tässä tunnelmakuvia keittiöstä. Miekkaliljat voivat vielä erittäin hyvin mutta kaatuvat pian. Dahliat on typistetty eli koulittu, mutta ovat vähän lerppuja. Jaloleinikit taasen pääsivät vain homehtumaan ja sitten kuivahtamaan. Yksi sinnikäs nousi.

miekkaliljat, dahlia ja itsenäisyyspäiväistutus vuodelta 2012

jaloleinikkiparat

Katsotaan piakkoin, kuinka monta näistä pääsee pihalle asti. En ole vielä karaissutkaan niitä. Pitäisi karaistua itse sen verran että kantaisi kukkia takapihalle. Mutta kaikki ajallaan. Ei hötkyillä, koska sellainen asenne kuulemma auttaa puutarha-asioissa.

Elämä tässä ja nyt

Elämä yllätti muutaman kerran ja teki voltin viime vuonna. Niinpä elämäni on alkanut pyöriä yhä enemmän kodin ympärillä. Kotini on linnani, ja oi, niin monessa merkityksessään.

Blogini Kodimpi elämä kertoo elämäni tästä vaiheesta. Tästä elämästä, joka vie vielä minne lie. Nyt oleskelen ja asustelen. Ja siitä kirjoitan. Saapa nähdä, mitkä arkeni asiat näyttäytyvät itselleni tärkeinä.

Pitihän minun olla myös muka hauska ja laittaa blogin nimeen nokkela sanaleikki. Joskus yritän olla hauska. Silloin saa hymähtää tai paheksua, ihan tilanteen ja oman maun mukaan.

Tervetuloa lukemaan!