Hammaskeiju antaa meidän odottaa. Kutisevia ikeniä on itketty jo viikkoja. Lähes kaikille vanhemmille on tuttua, että hampaita epäillään kiukkujen ja itkujen syyksi useita kertoja ennen niiden puhkeamista. Mekin olemme kertoilleet tutuille jo pitkään, että nyt varmaan on ne hampaat, jotka valvottavat ja laittavat pureskelemaan vanhempien neniä, nännejä ja kaikkea eteen sattuvaa.
Toiseksi asiaksi tänään nousee huoli omasta tulevaisuudesta. Itsetunto ei ole ihan kohdillaan ja siksi töihin paluu jännittää. Kohta alkaa töiden etsintä eikä se tunnu helpolta. Kaksi tutkintoa aloilta, jotka työllistävät harvoja ja huonosti, ei auta asiaa. Uuvuttavaa edes ajatella. Mutta toisaalta minulla on ollut aikalisä miettiä ura-asioita, ja muutama asia on kirkastunut. Minulla on haaveita. Muuten olen kuin ellun kana, ihan ulalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti